Home » Hiilijalanjälki » Sivu 2

Kategoria: Hiilijalanjälki

Päivitetyt laskentaperusteet ympäristöjalanjäljen määritykseen Euroopan unionin alueella

Euroopan komissio on antanut 16.12.2021 suosituksen ympäristöjalanjäljen määrittelyyn käytettävien menetelmien käyttämisestä tuotteiden ja organisaatioiden elinkaaren ympäristötehokkuuden mittaamiseen ja siitä tiedottamiseen. Nyt annetut suositukset on kehitetty komission vuonna 2013 antamien suositusten pohjalta perustuen vuosien 2013–2018 aikana pidettyyn pilottivaiheeseen. Pilottivaiheeseen osallistui jopa yli 300 yritystä, mikä on mahdollistanut laskentaperiaatteiden tarvepohjaisen ja laadukkaan kehittämisen.

Suosituksen tavoitteena on antaa yrityksille paremmat mahdollisuudet ympäristötiedon tuottamiseen tuote- ja organisaatiotasolla perustuen luotettaviin ja verifioituihin menetelmiin. Se on osoitettu Euroopan unionin jäsenvaltioille sekä yksityisille ja julkisille yrityksille tarjoten toimijoille yhtenäistetyn tavan mitata tuotteidensa, palveluidensa sekä koko organisaation ympäristötehokkuutta elinkaarinäkökulmasta. Tavoitteena on myös mahdollistaa erilaisten tuotteiden ja palveluiden parempi vertailtavuus ja sidosryhmäviestintä yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti. Tähän pyritään vastaavia elinkaariarviointitutkimuksia tarkemmilla ohjeistuksilla ja tiukemmilla vaatimuksilla.

Ympäristöjalanjäljen laskenta perustuu elinkaariarvioinnin periaatteisiin

Tuotetason ympäristöjalanjäljen laskentamenetelmä eli PEF-menetelmä (Product Environmental Footprint) sekä organisaatiotason ympäristöjalanjäljen laskentamenetelmä eli OEF-menetelmä (Organisation Environmental Footprint) nojaavat pitkälti elinkaariarvioinnin periaatteisiin ja sisältävät elinkaariarviointitutkimuksista tutut vaiheet: tavoitteiden määrittelyn, inventaarioanalyysin, vaikutusarvioinnin sekä tulkinnan ja raportoinnin. Molemmat menetelmät tuottavat ympäristövaikutustietoa yhteensä 16 erilaisesta ympäristövaikutusluokasta sisältäen ilmastovaikutusten lisäksi tietoa esimerkiksi vaikutuksista otsonikatoon, happamoitumiseen ja luonnon resurssien kulutukseen. PEF-menetelmä tarjoaa valinnanvaraa tarkasteluun sisällytettävän tuotteen tai palvelun elinkaaren vaiheiden osalta, kun taas OEF-menetelmän mukaisesti voidaan valita tarkasteltavat tuoteportfolion osat.

Kaikkien PEF-laskelmien tulisi perustua menetelmää varten laadittuihin tuoteryhmäsääntöihin, joista käytetään lyhennettä PEFCR (Product Environmental Footprint Category Rules). Tämä mahdollistaa erilaisten laskelmien vertailtavuuden esimerkiksi tuotekilpailutustilanteissa, kun sovellettavat laskentaperusteet on varmistettu olevan linjassa keskenään. Kehitettävien PEFCR-sääntöjen tulisi perustua jo olemassa oleviin kansainvälisesti hyväksyttyihin tuoteryhmäsääntöihin ja jos PEFCR-sääntöjä ei ole kehitetty, ei PEF-laskelmia voida vertailla keskenään. Samat periaatteet koskevat myös OEF-laskelmia, joihin liittyen puhutaan sektorisäännöistä eli OEFSR (Organisation Environmental Footprint Sector Rules). Samojen sektorisääntöjen mukaisesti tehdyt laskelmat ovat keskenään vertailukelpoisia organisaatio- sekä tuotantolaitostasolla. Tuoteryhmä- ja sektorisääntöjä on jo kehitetty pilottivaihetta varten, mutta ne ovat umpeutuneet vuoden 2021 lopussa. Vanhentuneiden sääntöjen päivittämiseen ja uusien sääntöjen kehitykseen on tällä hetkellä melko heikosti tietoa tarjolla.

Ecobio auttaa yrityksiä ympäristöjalanjäljen laskennassa

PEF- ja OEF-perusteinen ympäristötehokkuuden laskenta tulee jatkossa todennäköisesti merkittävästi lisääntymään ja tämä on huomioitu myös Euroopan unionin muissa linjauksissa, kuten asetuksessa kestävyyskriteereistä vihreiden investointien edistämiseksi (Taksonomia). Ecobiolla on pitkän linjan kokemus elinkaariarvioinnin ja yritystason hiilijalanjälkilaskennan parissa. Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan teitä myös ympäristöjalanjälkeä koskevissa kysymyksissä. Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää.

PEF- ja OEF-menetelmäkuvaukset ovat ladattavissa täältä.


Teksti: Aleksi Laurila

Kuva: Shutterstock

Lähteet:

https://ecochain.com/knowledge/are-you-prepared-for-the-product-environmental-footprint/

https://ec.europa.eu/environment/news/environmental-footprint-methods-2021-12-16_fi

https://ec.europa.eu/environment/eussd/smgp/PEFCR_OEFSR_en.htm

Glasgow’n ilmastoneuvottelu naulasi hiilestä luopumisen

YK:n 26:s ilmastokokous järjestettiin Glasgow'ssa ja sen keskeisenä tavoitteena oli kirittää maita ilmastotoimien kunnianhimossa.

YK:n 26:s ilmastokokous järjestettiin Glasgow’ssa loka- marraskuun vaihteessa 2021. Kokouksen keskeisenä tavoitteena oli kirittää maita ilmastotoimien kunnianhimossa. Kokouksessa etsittiin ratkaisuja maiden sopeutumiseen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sekä erityisesti kehittyvien maiden ilmastotoimien rahoitukseen. Tärkeä neuvotteluteema oli myös Pariisin sääntökirjan viimeistely.

Päästövähennyksiä, täsmentynyttä raportointia ja läpinäkyvää rahoitusta

Kokouksen tärkein tavoite oli pitää elossa mahdollisuutta, että maailma ei lämpenisi 1,5 astetta enempää. Maailman maat sanoivat yksimielisinä haluavansa rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousun 1,5 asteeseen, ja sen tehdäkseen maat ovat valmiita kiristämään päästövähennysten aikataulua. Kaikki maat sopivat tarkastelevansa uudelleen ja vahvistavansa nykyisiä 2030-päästötavoitteitaan ensi vuoteen mennessä.

Kokouksessa saatiin sovittua valmiiksi Pariisin sopimuksen sääntökirja, mikä tehostaa ilmastotoimia tulevaisuudessa. Pariisin sopimuksen sääntökirja täydentyi kansainvälisiä markkinamekanismeja koskevilla säännöillä. Säännöillä pyritään estämään samojen päästövähennysten käyttämistä kahden eri maan kansallisiin tavoitteisiin, ja varmistamaan, että päästövähennyshankkeet ovat lisäisiä muihin toimiin nähden.

Glasgow’n ilmastokokouksen päätöksellä maailman maat sitoutuvat kiihdyttämään luopumista fossiilisten polttoaineiden tuista ja hiilivoimasta. Aikaisempien ilmastokokouksien päätöksissä fossiilisista polttoaineista ei ole puhuttu lainkaan. Lisäksi päätöksessä korostetaan luonnonsuojelun ja ekosysteemien ennallistamisen merkitystä Pariisin sopimuksen tavoitteen saavuttamisessa.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen nousi Glasgow’ssa esille. Kehittyneet maat sitoutuivat tuplaamaan rahoituksensa kehittyville maille ilmastonmuutokseen sopeutumiseen vuoden 2019 tasosta 2025 mennessä sekä tavoittelemaan sitä, että ilmastonmuutokseen sopeutumiseen suunnattavaa osuutta lisättäisiin puoleen kaikesta julkisesta ilmastorahoituksesta.

Osapuolet saavuttivat myös sovun yhteisistä taulukoista, joiden pohjalta maat kertovat päästöjensä kehityksestä, toimistaan sekä rahoituksesta. Sääntöjen myötä myös kehittyvien maiden päästöjä ja toimia koskeva raportointi vahvistuu ja täsmentyy.

Euroopan unioni ja sen mukana Suomi ajoivat kokouksessa mahdollisimman kunnianhimoista sopimusta. Heti kokouksen alkupäivinä maailman valtionpäät Suomen presidentti Sauli Niinistö mukaan lukien sitoutuivat pysäyttämään maailman metsien vähenemisen vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi yhteispäätöksessä todettiin aiempaa selvemmin, että luontoa suojelemalla suojellaan myös ilmastoa. Sopimuksessa mainitaan metsät ja merien ekosysteemit ja niiden kyky sitoa hiiltä. Tämä voi kannustaa maita lisäämään ilmastolupauksiinsa myös luonnonsuojelutoimia.

YK:n kaikki 197 maata allekirjoittivat sopimuksen. Seuraava ilmastokokous järjestetään vuoden kuluttua Egyptissä.

Ecobio auttaa yrityksiä ilmastonmuutoksen eri osa-alueissa

Mikäli yrityksenne pohtii toimintansa vaikutusmahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillintään, Ecobion asiantuntijat ovat valmiita auttamaan. Meillä on runsaasti kokemusta esimerkiksi tuotteiden elinkaariarvioinnista, yritystason hiilijalanjäljen laskennasta sekä erilaisten vähähiilisyys- ja biodiversiteettiselvitysten ja tiekarttojen laadinnasta. Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää.


Teksti: Emma Björkqvist

Kuva: Shutterstock

Lähteet:

https://ym.fi/-/glasgow-n-ilmastokokous-vahvisti-toimia-1-5-asteen-tavoitteen-saavuttamiseksi

https://ym.fi/glasgown-ilmastokokous-cop26

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008400788.html

Ilmastokriisin hillintä vaatii nopeita toimenpiteitä

Ilmastokriisin hillintä vaatii nopeita toimia

Tällä viikolla julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ilmastoraportti korostaa ilmastokriisin hillinnän vaativan nopeita toimenpiteitä. Niin yrityksillä kuin yksilöilläkin on velvollisuus muuttaa toimintaansa ilmastoystävällisempään suuntaan. Yrityksillä on usein yksilöitä enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja siten yritykset voivat toimia merkittävinä ilmastokriisin ratkaisijoina.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi 9.8. ensimmäisen osan kuudennesta ilmastonmuutosta koskevasta arviointiraportistaan. Ensimmäinen julkaistu osa käsittelee ilmaston nykytilaa ja sen tulevaisuutta keskittyen ilmastonmuutoksen luonnontieteelliseen taustaan. Toinen, ilmastonmuutoksen vaikutuksia käsittelevä osa ja kolmas, ilmaston lämpenemistä hillitseviä keinoja läpikäyvä osa julkaistaan ensi vuonna. Edellinen ilmastopaneelin laatima raportti julkaistiin vuonna 2013. Nyt julkaistu raportti korostaa ilmastotoimien kiireellisyyttä entisestään, sillä tieto ilmastonmuutoksesta on lisääntynyt ja tarkentunut huomattavasti aiempaan raporttiin verrattuna.

Raportti osoittaa merkittävän osan ilmaston lämpenemisestä aiheutuneen ihmisen toiminnasta. Maapallon keskilämpötila on noussut 1,1 °C esiteollisesta ajasta, mutta lämpeneminen ei ole jakautunut maapallolla tasaisesti, vaan esimerkiksi pohjoiset ja arktiset alueet ovat lämmenneet vähintään kaksinkertaisella nopeudella keskiarvoon verrattuna. Enimmäkseen lämpeneminen johtuu hiilidioksidin ja muiden merkittävien kasvihuonekaasujen, kuten metaanin ja dityppioksidin, määrän lisääntymisestä ilmakehässä. Nämä kaasut lämmittävät alailmakehää hidastamalla auringonsäteiden säteilyä pois maapallolta.

Raportissa todetaan lämpenemisen olleen odotettua nopeampaa ja se on jo käynnistänyt prosesseja, joiden hidastaminen tai pysäyttäminen vie jopa tuhansia vuosia. Esimerkiksi valtamerten lämpeneminen ja vedenpinnan nousu sekä jään ja lumen määrän vähentyminen ovat ilmiöitä, joissa muutokset tapahtuvat hitaasti ja joissa tähän mennessä tapahtuneet muutokset voivat olla jopa peruuttamattomia. Myös sään ääri-ilmiöt, kuten kuivuus, tulvat ja myrskyt ovat lisääntyneet ja voimistuneet ihmisen vaikutuksesta.

Ilmastopaneelin raporteille tyypilliset infograafit, päästökehitysskenaariot, on päivitetty uusimpaan raporttiin ja niiden mukaan ilmaston lämpeneminen saadaan rajoitettua 1,5 tai kahteen celsiusasteeseen vain tiukimmilla päästövähennystoimilla. Jotta 1,5 asteen päästötavoitteeseen päästäisiin, ihmiskunnan tulisi olla hiilineutraali kasvihuonekaasupäästöjen osalta vuoteen 2050 mennessä ja nettonegatiivinen sekä 1,5 että kahden asteen tavoitteessa noin vuoteen 2075 mennessä. Ilman erittäin merkittäviä päästövähennyksiä ilmasto tulee lämpenemään näiden kriittisten lämpötilarajojen yli 2000-luvun aikana. Kaikkien päästöskenaarioiden mukaan ilmasto tulee silti lämpenemään vuosisadan puoleen väliin asti.

Yrityksillä avaimet ilmastokriisin ratkaisemiseen

Yksilön valinnoilla on huomattavan suuri ja aliarvioitu merkitys ilmastonmuutoksen vaikutusten hillinnässä. Suomen ympäristökeskuksen selvityksen mukaan keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kiloa vuodessa, kun lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen edellyttäisi hiilijalanjäljen olevan vain 2 500 kiloa. Kasvipainotteisen ruokavalion suosiminen, julkisilla tai pyörällä liikkuminen, kulutuksen karsiminen ja asumisen energiatehokkuuden parantaminen ovat keinoja, joilla tavoitteeseen on mahdollista päästä yksilötasolla. Silti yrityksillä on usein vielä suuremmat vaikutusmahdollisuudet ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kuluttajien tietoisuuden kasvaessa ja vaatimustason noustessa yrityksillä on mahdollisuus tarjota ympäristön kannalta kestäviä ja vähähiilisiä tuotteita ja palveluita ja siten pitää liiketoimintansa kannattavana.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten hillintä edellyttää koko järjestelmätason muutosta, jossa kuluttajien on muutettava suhtautumistaan omaan kulutustasoonsa ja -tapaansa ja toisaalta yritysten on kehitettävä toimintaansa kohti kiertotaloutta ja kestävyyttä. Yritystoiminnan on kyettävä huomioimaan niin ilmastonmuutos kuin muutkin ympäristömuutokset siten, että toiminnan hiilijalanjälki, vesijalanjälki, biodiversiteettivaikutukset sekä erilaiset sosiaaliset vaikutukset ovat kestävällä pohjalla. Yritystason ratkaisuja voivat olla esimerkiksi pakkausmateriaalien vaihtaminen kierrätettäviin, raaka-aineiden hankinta toimittajilta, jotka ovat sitoutuneita päästövähennyksiin, uusien innovaatioiden, kuten biohiilen tai kierrätyslannoitteiden käyttöönotto tai kehitys, tai esimerkiksi sijoitustoiminnan keskittäminen vähähiilisiin yrityksiin.

Jotta muutokset toiminnassa ovat mahdollisia, yritysten on oltava tietoisia niiden nykyisen toiminnan vaikutuksista ympäristöön. Yritys voi esimerkiksi selvittää toimintansa synnyttämät kasvihuonekaasupäästöt laskemalla toimintansa hiilijalanjäljen ja laatimalla toiminnalleen hiilineutraaliuteen tai -negatiivisuuteen tähtäävän suunnitelman. Myös toiminnan vaikutukset biodiversiteettiin — niin positiiviset kuin negatiivisetkin — on hyvä selvittää, jotta yritys voi toiminnallaan pyrkiä lisäämään luonnon monimuotoisuutta. Monimuotoinen ekosysteemi sopeutuu köyhtynyttä ekosysteemiä paremmin muuttuvaan ilmastoon ja toisaalta saattaa lieventää esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

 

Mikäli yrityksenne pohtii toimintansa vaikutusmahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillintään, Ecobion asiantuntijat ovat valmiita auttamaan. Meillä on runsaasti kokemusta esimerkiksi tuotteiden elinkaariarvioinnista, yritystason hiilijalanjäljen laskennasta sekä erilaisten vähähiilisyys- ja biodiversiteettiselvitysten ja tiekarttojen laadinnasta. Hiilijalanjälkilaskentaa varten olemme kehittäneet myös laskurin, jota yritykset voivat maksutta käyttää omien kasvihuonekaasupäästöjensä selvittämiseen ensimmäisen, Ecobion laatiman laskennan jälkeen. Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää.

info@ecobio.fi

puh. +358 (0) 207 569 450


Teksti: Mai Kärppä

Kuva: Shutterstock

Lähteet: IPCC Sixth Assessment Report, https://www.ipcc.ch/report/ar6/wg1/

Suomen ilmastopaneeli (2020): Kohtuullisen kulutuksen hanke, https://www.ilmastopaneeli.fi/tiedotteet/suomalaisten-kotitalouksien-hiilijalanjaljen-pienennyttava/

Suomen ympäristökeskus (2019): Julkisten hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki ja luonnonvarojen käyttö – ENVIMAT-mallinnuksen tuloksia, https://helda.helsinki.fi/handle/10138/300737

FIBSin ensimmäisen yritysvastuukyselyn vastaukset julkaistu

Yritysvastuuverkosto FIBS ry julkaisi tänään ensimmäisen yritysvastuukyselynsä tulokset. Yritysvastuupulssi-nimellä kulkeva kysely kartoittaa Suomessa toimivien suuyritysten vastuullisuusteemoja ja yritysten ajatuksia niistä. Neljästä viiteen kertaan vuodessa tehtävät kyselyt tarjoavat medialle ja muille sidosryhmille ajantasaista tietoa FIBSin suurten jäsenyritysten näkemyksistä yritysvastuukysymyksistä. Vastuullisuusteemat liittyvät uutisissa ja muissa keskusteluissa esiin nouseviin ajankohtaisiin aiheisiin sekä sellaisiin vastuullisuuskysymyksiin, joista ei ehkä vielä julkisuudessa keskustella.

Yritysvastuupulssi-kysely tehtiin 17.11. ja siihen vastasi 35 FIBSin suurten yritysjäsenten yritysvastuusta vastaavaa asiantuntijaa tai johtajaa. Vastaajaraadissa on yhteensä 44 yritysvastuun vastuuhenkilöä, joista noin puolet edustaa pörssiyrityksiä. Kyselyillä tartutaan esillä oleviin teemoihin ja niiden tulokset julkaistaan nopeasti, jotta ajantasaiset mielipiteet saadaan heti uutisoitua.

Ensimmäisen kyselyn teemana oli Covid-19-pandemian vaikutus yritysvastuullisuustoimintaan. Kyselyssä kysymyksiä oli neljä ja niillä kartoitettiin, miten epidemia on muuttanut yritysvastuuta, miten se on vaikuttanut vastuutyöhön käytettäviin resursseihin ja millaisia muita konkreettisia muutoksia se on tuonut yrityksen käytäntöihin.

Yritysvastuun merkitys korostunut pandemian myötä

Vastauksista kävi ilmi, että yritysvastuun toteutus on muuttunut puolella vastanneista yrityksistä jonkin verran ja joka neljännellä paljon. Käytännön tasolla yritysvastuun tärkeys oli noussut entisestään etätyöskentelyn myötä, kun työntekijöiden turvallisuus ja hyvinvointi on jouduttu huomioimaan uusilla tavoilla. Toisaalta käytännön vastuullisuustyön oli koettu hankaloituneen tai hidastuneen pandemian myötä, kun korona on vienyt huomiota muilta vastuullisuusprojekteilta ja toisaalta esimerkiksi kehityshankkeet ja auditoinnit ovat saattaneet viivästyä.

Vastuutyöhön käytettäviin resursseihin pandemia ei suurimman osan mielestä aiheuta juurikaan muutoksia. Noin joka kolmas vastaajista oli sitä mieltä, että panostus vastuullisuusresursseihin tulee kasvamaan. Ylipäätään vastaajat arvioivat, että yritysvastuun merkitys toiminnassa ei tule tulevaisuudessa ainakaan vähentymään ja sen tärkeyttä nostavat muutkin teemat kuin Covid-19-pandemia. Tärkeiksi aiheiksi yritysvastuun kannalta nostettiin etenkin ilmastonmuutos ja muut ympäristöteemat. Myös sosiaalinen ja taloudellinen vastuu suhteessa ympäristökysymyksiin, sekä työntekijöiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin huomioiminen koettiin entistä merkittävämmiksi teemoiksi.

 

Myös Ecobio edistää kestävän liiketoiminnan kasvua. Autamme yrityksiä esimerkiksi liiketoiminnan ympäristövaikutusten arvioinnissa ja strategisen ympäristöjohtamisen kehittämisessä. Ota meihin yhteyttä ja kysy, miten voimme auttaa yritystänne ympäristöön liittyvissä vastuukysymyksissä.

info@ecobio.fi

puh. +358 (0) 207 569 450


Teksti: Mai Kärppä

Kuva: Shutterstock

Lähteet:

https://www.fibsry.fi/ajankohtaista/yritysvastuupulssi-moni-suuryritys-aikoo-kasvattaa-yritysvastuutyohon-kaytettavia-resursseja/

https://www.fibsry.fi/ajankohtaista/fibsin-yritysvastuupulssi-kertoo-suurten-yritysten-nakemyksen-ajankohtaisiin-vastuullisuusteemoihin/

 

Hallituksen esitys kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuesta

Hallitus ehdottaa tukea kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintaan. Tuen tarkoituksena on muuttaa Suomen autokantaa vähäpäästöisemmäksi lisäämällä kaasulla kulkevan raskaan liikenteen osuutta bensiini- ja dieselkäyttöisten autojen sijaan. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kertoo, ettei vastaavaa tukea ole aiemmin ehdotettu, mutta tuen myötä raskaan liikenteen toivotaan muuttuvan vähäpäästöisemmäksi ja samalla kaasunjakeluasemien toivotaan lisääntyvän kasvavan kysynnän ansiosta. Ministeri Harakka uskoo tuen muuttavan ilmastoystävällisen ajoneuvokaluston hankinnan aiempaa houkuttelevammaksi. Tuki olisi yksi Fossiilittoman liikenteen tiekartan toimenpiteistä.

Hallitus esittää, että hankintatukea myönnettäisiin 12 000 euroa nesteytettyä kaasua ja 5 000 euroa paineistettua kaasua käyttävien kuorma-autojen hankintaan. Tuen saamiseksi ajoneuvo pitäisi rekisteröidä Suomeen ja sitä täytyisi pitää rekisterissä vähintään vuoden ajan tuen saamisesta. Hakija voisi saada tukea enintään viiden ajoneuvon hankintaan. Lakimuutos tuesta tulisi voimaan 1.12.2020 ja tukea myönnettäisiin 1.12.2020―31.12.2022 välisenä aikana. Hallituksen esitys käsitellään ensin kuitenkin vielä eduskunnan täysistunnossa, jossa sen toteutumisesta ja aikataulusta päätetään tarkemmin.

Tuen avulla pienennettäisiin liikenteen päästöjä

Kaasukäyttöisen kaluston osuuden kasvattaminen raskaassa liikenteessä on perusteltua, sillä kotimaan liikenteen päästöistä noin 33 prosenttia aiheutuu raskaasta kalustosta ja 55 prosenttia henkilöautoista. Kaikista kotimaan liikenteen päästöistä 90 prosenttia syntyy tieliikenteestä. Kaasu on bensiiniä ja dieseliä huomattavasti ympäristöystävällisempi polttoainevaihtoehto. Liikenteen päästöjä on leikattava merkittävästi kansainvälisten päästötavoitteiden saavuttamiseksi ja ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi. Hallitus onkin sitoutunut puolittamaan kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030 mennessä ja muuttamaan liikenteen nollapäästöiseksi viimeistään vuoteen 2045 mennessä vuoden 2005 tasoon verrattuna.

Hallituksen päästötavoitteiden tueksi valmistellaan Fossiilittoman liikenteen tiekarttaa, jonka laadinta on vielä osittain kesken. Tiekartan avulla on tarkoitus tunnistaa keskeiset toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi sekä niiden kustannukset ja muut vaikutusarviot. Tiekarttaan kootaan myös liikenteen toimialakohtaisia päästövähennyssitoumuksia. Tiekartan laadinnassa pohditaan muun muassa kestävästi tuotettujen biopolttoaineiden riittävyyttä liikenteessä ja niiden suuntaamista erityisesti raskaaseen kalustoon ja lentoliikenteeseen. Tiekarttaa laativa työryhmä pohtii myös muiden päästövähennyskeinojen, kuten ruuhkamaksujen ja liikenteen päästökaupan, sopivuutta päästöjen leikkaamiseen. Työryhmän toimikausi päättyy lokakuun 2020 lopussa, jonka jälkeen tiekartan on tarkoitus siirtyä valtioneuvoston käsittelyyn.

 

Kaipaatteko apua yrityksenne päästöjen laskentaan ja neuvoja päästöjen vähentämiseen tai kompensointiin? Ecobion asiantuntijat auttavat teitä mielellään. Ota meihin yhteyttä!

Yhteystiedot:

info@ecobio.fi

puh. +358 (0) 207 569 450

 


Teksti: Mai Kärppä

Kuva: Shutterstock

Lähteet: https://valtioneuvosto.fi/-/hallitus-esittaa-kaasukayttoisten-kuorma-autojen-hankintatukea

https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=LVM050:00/2019

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_186+2020.aspx

Hiilijalanjälkilaskenta osana yrityksen ympäristöstrategiaa

Hiilijalanjälkilaskenta osana yrityksen ympäristöstrategiaa

Voiko hiilijalanjälkilaskenta olla osana yrityksen ympäristöstrategiaa? Yritysten toimintojen, palveluiden ja tuotteiden hiilijalanjäljen laskemisen suosio on ollut viime vuosina merkittävässä kasvussa. Syynä tähän on kasvava huolenaihe ilmaston lämpenemisestä, lisääntyneistä kasvihuonekaasupäästöissä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä, jotka vaarantavat luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin. Koska tutkijat, hallitukset ja organisaatiot kannustavat ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan ympäristöystävällisimmäksi, myös monet yritykset ovat lähteneet mukaan tähän muutokseen. Paineita tuovat asiakkaat ja erilaiset sidosryhmät, jotka haluavat tukea kestäviä yrityksiä ja tuotteita ja vaativat yhteistyökumppaneiltaan ilmastotoimia ja vastuullisuutta.

Pitäisikö meidän tehdä hiilijalanjälkilaskentaa?

Ennen kuin päätät laskea yrityksesi toiminnan hiilijalanjäljen, muista, että hiilijalanjälki on vain osa yrityksen ympäristövaikutusten arviointia. Tietyissä tapauksissa hiilijalanjälkilaskenta voi edustaa hyvinkin merkittävää osaa yrityksen tai tuotteen kokonaisympäristövaikutuksista, kun taas toisessa tapauksessa toiminnan vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen tai vesijalanjälki voivat olla olennaisempia mittareita yrityksesi ympäristövaikutuksille.

Ennen kuin lasketaan yrityksen hiilijalanjälki, on siis hyvä pohtia:

  • Miksi haluat laskea sen
  • Miten se liittyy yrityksen yleiseen kestävän kehityksen strategiaan

Kun siirrytään kestävämpään liiketoimintamalliin, on tärkeää tarkistaa ensin liiketoiminnan arvot ja strategiat. Tunnista arvoketjun vastuullisuusnäkökohdat, vaikutukset ja olennaiset asiat. Arvioi sen jälkeen tarvittaessa arvoketjun ilmastovaikutukset. Ympäristöpolitiikan, päästötavoitteiden ja kestävyystavoitteiden rooli voi vaihdella yrityksen mukaan. Ympäristösuunnitelmien ja -toimintojen priorisointi ja niistä avoimesti viestiminen tuo lisäarvoa, läpinäkyvyyttä ja uskottavuutta yrityksen toimintaan asiakkaan näkökulmasta.

Mistä aloitan?

Aloita arvioimalla kokonaisvaltaisesti yrityksesi mahdolliset ilmastovaikutukset, ja kriittiset toiminnot. Kun olet tunnistanut yrityksesi mahdolliset ilmastovaikutukset, suunnittele toteutettavat ilmastotoimet. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti, jaottele toimet tavoitteiden ja ympäristön kannalta tärkeysjärjestykseen. Hiilijalanjälkilaskelmien avulla voit tunnistaa tärkeimmät ilmastonäkökohdat, joihin voit vaikuttaa. Aseta kunnianhimoiset, ajoitetut ja mitattavissa olevat tavoitteet.

Kun olet määrittänyt yrityksellesi yleisen kestävän kehityksen strategian ja päättänyt, miten yrityksesi hiilijalanjälki sisällytetään strategiaan, seuraava askel on päättää, kuinka perusteellisesti haluat tehdä laskelmat. Hiilijalanjälkilaskenta voidaan tehdä monilla eri tasoilla riippuen yrityksesi tavoitteista siirtyä todelliseen kestävään liiketoimintaan. Hiilijalanjälkeä laskiessa on tavallista puhua Scope 1, 2 ja 3:sta, jotka viittaavat laskelmien rajauksiin ja laajuuteen.

Yrityksen hiilijalanjäljen vähentäminen on ensisijainen käytäntö, mutta tarvittaessa voit kompensoida päästöt, joita et pysty hallitsemaan. Muista viestiä tuloksista asiakkaillesi ja sidosryhmillesi, koska se lisää arvoa ja uskottavuutta yrityksesi työhön.

Mistä saan apua?

Jotta vastuullisuustyöstä saataisiin mahdollisimman suuri hyöty – laskelmat, toimenpiteet, kompensointi ja viestintä tule tehdä suunnitelmallisesti. Siksi on tärkeää, että sinulla on tarkoin luotu ympäristöstrategia ja harkittu toimintasuunnitelma. Jos et ole aiemmin tehnyt hiilijalanjälkilaskelmia on tärkeätä konsultoida asiantuntijoita varmistaaksesi, että kaikki tehdään oikein.

Ecobio Oy on ympäristökonsultointiyritys, jolla on yli 30 vuoden kokemus. Useiden vuosien kokemuksella ja vakaalla jalansijalla Ecobion asiantuntijoilla on syvällinen tieto hiilijalanjäljen laskemisesta sekä muista ilmasto- ja ympäristövaikutusten arvioinneista. Me autamme sinua mielellämme!

Lue lisää: https://ecobio.fi/yritysten-hiilijalanjalki/

Ota yhteyttä: info@ecobio.fi

FIBS ry:n blogista tuttu Hiilijalanjälilaskenta osana yrityksen ympäristöstrategiaa


Caisa Lindblom, markkinointisuunnittelija, Ecobio Oy

Mai Kärppä, ympäristökonsultti, Ecobio Oy

COVID-19 siirsi maailman ylikulutuspäivää kolmella viikolla

22 elokuuta vietetään ylikulutuspäivääLauantaina 22.8. vietettiin vuoden 2020 ylikulutuspäivää, joka tarkoittaa päivää, jolloin maailma on kuluttanut uusiutuvat luonnonvarat loppuun.

Kirjoitimme maaliskuussa blogin COVID-19-pandemian mahdollisista vaikutuksista ilmastonmuutokseen ja uusimmat tulokset näyttävät nyt, että pandemia on ainakin hetkellisesti pienentänyt ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. Tänä vuonna maailman ylikulutuspäivä oli kolme viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna. Ylikulutuspäivän siirtyminen johtuu etenkin hiilidioksidipäästöjen ja kulutuksen vähentymisestä, COVID-19-pandemian takia. Hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet mm. liikenteessä, teollisuudessa sekä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Tämä osoittaa sen, että kulutustottumusten muuttaminen kestävimmiksi on mahdollista lyhyessäkin ajassa.

Ylikulutuspäivä 2020 ja sen merkitys

Ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Networkin jo vuodesta 1970 tekemiin laskelmiin. Laskelma tehdään tuoreimpien YK:n tilastotietojen perusteella. Tänä vuonna YK:n tilastoja on täydennetty uusilla tiedoilla liittyen hiilidioksidipäästöihin, puutuotteiden kulutukseen ja ruokajärjestelmään.

”Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jolloin kulutuksemme ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisista polttoaineista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä yhden vuoden aikana” –WWF 2020

Vuoden 2020 laskelmien mukaan tarvittaisiin 1,6 maapalloa kattaaksemme tämänhetkisiä elämäntapojamme. Ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen ennakoidaan tänä vuonna pienentyvän 9 prosenttia pandemian aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi.

Vaikka 22. elokuuta on keskimääräinen ylikulutuspäivä maailmassa, kukin maa ylittää oman ekologisen jalanjälkensä eri aikoina. Esimerkiksi Suomen ylikulutuspäivä oli arviolta jo 5. huhtikuuta. Jos kaikkialla maailmassa elettäisiin kun Suomessa, tarvitsisimme 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarpeen. Meillä on siis Suomessa vielä pitkä matka, ennen kun voimme todeta elävämme kestävästi, luonnonvaroja ja tulevia sukupolvia huomioon ottavasti.

COVID-19-pandemian aikana pienentynyt ekologinen jalanjälki antaa mittakaavaa toimille, joita kuluttajat, yritykset, poliitikot ja muut organisaatiot pitäisi tulevaisuudessa tehdä, jotta maapallomme resurssit olisivat riittävät ja ilmastonmuutoskriisiä saataisiin hallittua.

Asiantuntijoiden apua

Yrityksillä on merkittävä rooli kestävien kulutustapojen edistämisessä. Tarvitsetko apua vastuullisuuden kehittämisessä, ympäristöjärjestelmien ylläpitämisessä tai hiilijalanjälkilaskennassa? Ecobion kokeneet ympäristöasiantuntijat auttavat!

Ota yhteyttä:

info@ecobio.fi

+358 (0) 207 569 450


Teksti: Caisa Lindblom, Ecobio Oy

Kuva: Shutterstock

Lähteet:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-seisoo-silti-tanaan-vietetaan-ylikulutuspaivaa/d7e72f5d-bf18-4059-8315-d7280c5e2948

https://wwf.fi/uutiset/2020/08/maailman-ylikulutuspaiva-koittaa-elokuussa/

https://www.euronews.com/2020/08/22/explainer-today-is-earth-overshoot-day-here-s-what-it-means

Kansainvälinen standardi luontopohjaisille ratkaisuille

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) julkisti heinäkuun lopussa kansainvälisen standardin luontopohjaisten ratkaisujen käyttöön globaalien haasteiden ratkaisemiseksi. Standardi auttaa hallituksia, yrityksiä ja yhteiskuntaa arvioimaan luontopohjaisten ratkaisujen tehokkuutta ja ottamaan niistä kaiken hyödyn irti ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin köyhtymisen ja yhteiskunnallisten ongelmien kaltaisten haasteiden hallitsemiseksi.

Luontopohjaisiksi ratkaisuiksi kutsutaan tekoja, joiden avulla pyritään ratkomaan sosiaalisia haasteita ekosysteemien suojelun, ennallistamisen ja kestävän käytön avulla, jolloin sekä luonnon että ihmisten hyvinvointi paranee. Esimerkiksi metsien ennallistaminen, rantojen suojelu ja vihreä infrastruktuuri ovat luontopohjaisia ratkaisuja, jotka hyödyttävät sekä ihmisiä että ekosysteemejä. Standardin luomisen taustalla on huomio siitä, että kaikki luontopohjaisiksi kutsutut ratkaisut eivät itsessään ole tae siitä, että ne huomioivat sekä yhteiskunnan että biodiversiteetin hyvinvoinnin. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton työryhmä halusikin laatia tieteellisesti pätevät ja moniin eri tilanteisiin, alueisiin ja yhteiskuntajärjestelmiin sopivat kriteerit, joiden avulla suunnitelluista toimista sekä ihmiset että luonto hyötyvät pitkäaikaisesti.

Standardi toimii työkaluna toiminnan ympäristövaikutusten arvioimiseen

Luontopohjaisten ratkaisujen kansainvälinen standardi on itsearviointityökalu, joka koostuu kahdeksasta kriteeristä ja niihin liittyvistä kestävän kehityksen indikaattoreista — biodiversiteetistä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Kriteereissä on huomioitu myös kestävä projektisuunnittelu ja -hallinta. Standardin vaatimusten avulla käyttäjä voi arvioida oman toimintansa laajuutta sekä taloudellista, ympäristöllistä ja sosiaalista toteuttamiskelpoisuutta ja verrata sitä sitten kansainvälisiin sopimuksiin ja tavoitteisiin. Samalla toiminnan läpinäkyvyys paranee ja toimintaa voidaan muokata jatkuvasti paremmaksi.

Standardista laaditussa tiedostossa on suuntaa antavia ohjeita ja neuvoja, kuinka käyttäjä voi itse arvioida ja kehittää omia luontopohjaisia ratkaisujaan ja toisaalta nähdä, missä toimintatavoissa on vielä parannettavaa. Standardin mukaisen arviointimatriisin avulla käyttäjä saa tiedon, kuinka monen prosentin edestä käyttäjän toiminta täyttää hyvien toimintatapojen kriteerit. Tiedot esitetään liikennevalojärjestelmää muistuttavilla värikoodeilla, joista käyttäjä näkee helposti, missä toimissa on vielä kehittämisen varaa. Standardia valvova Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton elin tarkastaa standardin osa-alueet ja vaatimukset neljän vuoden välein, jolloin niiden soveltuvuutta eri alojen yrityksille ja toimijoille voidaan kehittää paremmaksi.

Standardin itsearviointityökalua käyttävät yritykset ja muut toimijat voivat suunnitella tehokkaita ja kunnianhimoisia kestävyyteen perustuvia luontopohjaisia ratkaisuja, joiden avulla keskustelu sidosryhmien kanssa helpottuu ja toisaalta myös uusien ideoiden ja innovaatioiden jakaminen on mahdollista. Palautteen perusteella standardia kehitetään jatkuvasti, jotta sen käytön myötä luontopohjaisten ratkaisujen kehittämisestä tulisi valtavirtaa.

Tarvitsetteko apua yrityksenne toiminnan kehittämiseen ympäristön kannalta paremmaksi? Asiantuntijamme auttavat teitä mielellään esimerkiksi biodiversiteettivaikutuksiin tai hiilijalan ja -kädenjäljen laskentaan liittyvissä kysymyksissä. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Yhteystiedot:

info@ecobio.fi

sales@ecobiomanager.com

puh. +358 (0) 207 569 450


Teksti: Mai Kärppä

Kuva: Shutterstock

Lähteet: https://www.iucn.org/theme/nature-based-solutions/iucn-global-standard-nbs

https://www.iucn.org/news/nature-based-solutions/202007/iucn-standard-boost-impact-nature-based-solutions-global-challenges

 

EU:n elpymispaketista merkittävä rahoitus ilmastotoimiin

EU:n monivuotisesta rahoituskehityksestä ja koronaviruksen seurauksista Eurooppaa elvyttävästä elpymispaketista saatiin viimein sopu tiistaina 21.7. Eurooppa-neuvoston rahoituspäätökset painottuvat voimakkaasti ympäristö- ja ilmastonäkökulmiin, sillä vähintään 30 prosenttia seitsenvuotisesta 1 075 miljardin euron rahoituskehyksestä ja 750 miljardin kertaluontoisesta elpymispaketista tulee kohdistaa ilmastotoimiin. Rahoituksen tulee myös olla linjassa Pariisin ilmastotavoitteiden kanssa.

Ilmastotoimiin kohdistuvan rahoituksen määrä on ennätyksellisen suuri, mikä vauhdittaa EU:n pääsyä päästötavoitteisiinsa. Samalla se kirittää nostamaan päästövähennystavoitteita entisestään: esimerkiksi Suomi edistää päästövähennystavoitteiden nostoa nykyisestä 40 prosentista vähintään 55 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Myös muut EU-johtajat ovat yksimielisesti sitoutuneet nostamaan EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoitteita. Lisäksi EU irtautuu ympäristölle haitallisista tuista. EU toimiikin esimerkkinä muille EU:n ulkopuolisille maille kunnianhimoisilla päästövähennystavoitteillaan.

Suomi pyrkii elvytyskeinoilla kohti hiilineutraalia kiertotalousyhteiskuntaa

Suomessa EU:n rahoitusta tullaan käyttämään koronakriisin jälkeiseen talouden elvytykseen sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen ja ilmastokriisin ehkäisemiseen. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen kokosi keväällä 2020 kansallisen Kestävä elvytys -työryhmän, joka laati raportin taloutta elvyttävistä, hiilineutraalia kiertotaloutta edistävistä keinoista. Ryhmän puheenjohtajina toimivat ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski ja Sitran johtaja Mari Pantsar. Työryhmä laati raportin lisäksi myös kestävän elvytyksen kriteeristön, jonka avulla voidaan määrittää yksittäisten toimien vaikutusta ilmastoon, luonnonvarojen riittävyyteen, luonnon monimuotoisuuteen, kiertotalouteen ja ympäristön tilaan. Suomen hallitus on sitoutunut käyttämään kriteeristöä, kun talouden elvytystoimista neuvotellaan syksyn budjettiriihessä.

Hiilineutraalia kiertotalousyhteiskuntaa kohti tähtäävät toimet ovat välttämättömiä ilmastonmuutoksen vaikutusten hillinnän ja niihin sopeutumisen kannalta. Kansainväliset vertailut ja tutkimukset osoittavat, että investoinnin uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin lisäävät myös uusien pysyvien työpaikkojen määrää – jopa kolminkertaisesti fossiiliin polttoaineisiin perustuvaan yhteiskuntaan verrattuna. Suomella on mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä ja edelläkävijänä ilmastoratkaisuissa ja siten edistää työpaikkojen syntyä ja vientiä.

Myös Ecobion asiantuntijat auttavat yrityksiä pääsemään kohti kansainvälisiä ilmastotavoitteita

Ecobion asiantuntijat voivat auttaa yrityksiä kehittämään toimintaansa ilmaston ja ympäristön kannalta kestävämmäksi. Asiantuntijoillamme on osaamista esimerkiksi tuotteiden elinkaarilaskennasta, hiilijalan- ja kädenjäljen laskennasta, kiertotaloudesta, vähähiilisyyden tiekarttojen laatimisesta ja siitä, miten yritys voi omalla toiminnallaan lisätä luonnon monimuotoisuutta. Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää!

Yhteystiedot:

info@ecobio.fi

puh. +358 (0) 207 569 450


Teksti: Mai Kärppä, Ecobio Oy

Kuva: Shutterstock

Lähteet:

https://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Kestava_elvytys_vauhdittaa_yhteiskunnan_(57711)

https://www.ym.fi//download/noname/{144397CF-B6B9-412B-8C05-E3AE6DE3B387}/160496

Vähähiilisyyden asiantuntijapalvelut yli 30 vuoden kokemuksella 

koivut vähähiilisyyden palvelut ecobio

Suomen hallitus on asettanut tavoitteen, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen. Elinkeinoelämä ja valtionhallinto ovat tämän vuoksi yhteistyössä laatineet toimialakohtaiset tiekartat vähähiilisyyteen. Kaikki kivet on käännettävä, koska tavoite on kunnianhimoinen

Hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtyminen edellyttää toimintatapojen uudelleenarviointia ja merkittäviä muutoksia sekä investointejaSamalla vähähiilisyydessä on Suomelle ja suomalaisille yrityksille valtava menestymisen mahdollisuusIlmastoystävällisten ratkaisujen globaali tarve luo ennennäkemättömät vienti- ja kasvumahdollisuudet maailmalla. Ennen kaikkea tämä näkyy mahdollisuutena vähentää kansainvälisten asiakkaiden hiilijalanjälkeä tarjoamalla heille vähähiilisiä ratkaisuja. Suomella ja suomalaisilla yrityksillä tuleekin tätä kautta olemaan vähähiilisyyteen kokoaan suurempi positiivinen vaikutus eli hiilikädenjälki. 

Älä jää vähähiilisyydessä sivustakatsojan rooliin 

Jotta yrityksesi saisi vähähiilisyydestä mahdollisimman suuren lisäarvon, on keskeistä, että tilannekuvan muodostus, tavoitteet sekä toimintasuunnitelmat on laadittu huolella ja ammattitaidolla. Riippumatta siitä, oletteko yritysvastuussa vasta lähtölinjalla tai kokeneempi toimija, on hyvä varmistaa asiantuntijan kanssa, että laskelmat, suunnitelmat, kompensointi ja viestintä tehdään oikein.  

Ecobiolla on yritys- ja ympäristövastuusta yli 30 vuoden kokemus. Tänä vuonna Ecobio on  mm. ollut mukana vähähiilisyyden tiekarttatyössä Elintarviketeollisuuden yhteistyökumppanina. Ecobion kokeneet kestävän kehityksen asiantuntijat auttavat teitä vähähiilisyydessä. 

Ecobion asiantuntijoiden avulla: 

  • laskette toimintanne ja tuotteidenne hiilijalanjäljen ja -kädenjäljen läpinäkyvästi ja jäljitettävästi myös globaaleissa arvoketjuissa alan parhaiden käytäntöjen ja standardien mukaisesti  
  • tunnistatte oleelliset näkökohdat ja analysoitte vähähiilisyyden merkityksen yrityksenne arvonluonnille ja asiakaslisäarvolle muistaen myös muut ympäristövaikutukset 
  • laaditte vähähiilisyyden tavoitteet, tiekartat ja toimintasuunnitelmat huolella ja faktaperusteisesti 
  • vähennätte ja kompensoitte ylimääräiset päästöt
  • viestitte vähähiilisyydestä keskeisille sidosryhmille tarkoituksenmukaisella tavalla ja luotte mainetta vastuullisena työnantajana
  • säästätte rahaa, aikaa ja resursseja, mm. tehokkaan työskentelyn ja säästettyjen materiaali- sekä energiakustannuksien ansiosta
  • kehitätte avainhenkilöidenne osaamista vähähiilisyyden tarjoamissa mahdollisuuksissa.

Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää tarpeistanne! 

 

Yhteystiedot: 

Henrik Österlund, Konsultointipalveluiden johtaja

puh. 020 756 9457, henrik.osterlund@ecobio.fi

tai info@ecobio.fi


Teksti: Caisa Lindblom & Henrik Österlund

Kuva: Shutterstock