
Luontoarvojen esiselvitys
Huolellinen luontoarvojen esiselvitys auttaa tunnistamaan jo hankkeen alkuvaiheessa, mitä luontoarvoja hankealueella esiintyy ja millaisia luontoselvityksiä hankkeen edetessä tullaan tarvitsemaan.
Mikä on luontoarvojen esiselvitys?
Esiselvitys on hankkeen alkuvaiheessa tehtävä alustava arvio alueen luontoarvoista ja tarvittavista luontoselvityksistä. Esiselvityksessä kootaan olemassa oleva luontotieto ja arvioidaan, millaisia huomionarvoisia lajeja ja luontotyyppejä alueella voi esiintyä.
Esiselvityksen perusteella maastotyöt voidaan kohdentaa sinne, missä niitä todella tarvitaan, ja tarpeettomia lisäselvityksiä voidaan välttää. Samalla säästetään kustannuksia, ennakoidaan aikataulutarpeita ja vähennetään riskiä siitä, että puuttuva luontoselvitys viivästyttää hanketta myöhemmin.
Ecobiolta voit tilata tehokkaan esiselvityksen esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeiden, rakennushankkeiden, kaavoituksen ja muiden maankäytön muutosten suunnittelun tueksi.
Mitä esiselvitys sisältää?
Esiselvitys muodostetaan olemassa olevien luontotietojen, paikkatietoaineistojen, asiantuntija-arvion sekä useimmiten myös lyhyen maastokäynnin perusteella.
Esiselvityksessä tarkastellaan:
- olemassa olevia lajihavaintoja ja muita luontotietoja
- alueen luontotyyppejä ja elinympäristöjä
- suojelualueita ja muita tunnettuja arvokkaita luontokohteita
- alueen soveltuvuutta suojelluille ja huomionarvoisille lajeille
- ekologisia yhteyksiä ja ympäröivää maankäyttöä
- laajempien luontoselvitysten tarvetta
Mitä esiselvityksen raportti kertoo?
Esiselvityksen lopputuloksena saat hyvän kokonaiskuvan alueen tunnetuista ja potentiaalisista luontoarvoista sekä suosituksen siitä, mitä tarkempia luontoselvityksiä hankkeessa on tarpeen toteuttaa ja milloin ne tulisi tehdä.
Samalla tunnistetaan alueet, joille selvitystarve erityisesti kohdistuu. Tämä auttaa välttämään tarpeettomia selvityksiä ja kohdentamaan maastotyöt sinne, missä niistä on eniten hyötyä.
Tulokset toimitetaan selkeänä raporttina ja kartta-aineistona.
Miksi luontoarvojen esiselvitys on hyödyllinen?
Luontoselvitysten toteutus on usein sidottu lajien ekologian vuoksi tiettyihin vuodenaikoihin. Jos selvitystarve tunnistetaan vasta hankkeen myöhemmässä vaiheessa, selvityksen toteuttamiseen vaadittavaa ajankohtaa ja olosuhteita voidaan joutua odottamaan pitkään.
Esiselvitys auttaa:
- säästämään kustannuksia välttämällä tarpeettomia selvityksiä ja kohdentamalla työ tarkoituksenmukaisesti
- ennakoimaan selvitystarpeet jo hankkeen alkuvaiheessa
- aikatauluttamaan maastotyöt oikein
- tunnistamaan mahdolliset luontoarvoihin liittyvät riskit ajoissa
- vähentämään hankkeen viivästyksen riskiä
- tuottamaan lähtötietoa suunnittelun ja viranomaiskeskustelujen tueksi.
Milloin esiselvitys kannattaa tilata?
Esiselvitys kannattaa tehdä mahdollisimman varhaisessa suunnitteluvaiheessa – jo ennen varsinaisten luontoselvitysten tilaamista.
Palvelu on erityisen hyödyllinen silloin, kun ei vielä tiedetä tarkasti, mitä lajistoa tai luontotyyppejä alueella pitäisi selvittää tai millaisia selvityksiä hankkeen lupa- tai kaavoitusprosessi tulee edellyttämään.
Esiselvitys ei korvaa tarvittavia lajisto- tai luontotyyppiselvityksiä, mutta sen avulla jatkoselvitykset voidaan suunnitella perustellusti ja tehokkaasti.
Ecobio apuna hankkeen joka vaiheessa
Ecobion luontoasiantuntijat toteuttavat esiselvityksen lisäksi tarvittavat jatkoselvitykset ja luontovaikutusten arvioinnit. Näin sama asiantuntijatiimi voi tukea hanketta esisuunnittelusta maastotöihin, raportointiin ja vaikutusten arviointiin asti.
Onko hankkeesi suunnitteluvaiheessa ja mietit, mitä luontoselvityksiä alueella tarvitaan? Ota meihin yhteyttä – autamme määrittämään hankkeelle tarkoituksenmukaisen selvityskokonaisuuden.

We help you balance business and nature