Ecobion konsultointitiimi sai uuden kemikaaliasiantuntijan

Vuosi 2021 on lähtenyt nopeasti rullaamaan. Ecobion kemikaalinhallintapalvelut ovat kasvaneet suosiossa ja näin ollen voimme ylpeästi kertoa että olemme jälleen kasvaneet työyhteisönä! Nopeasti kasvavana yrityksenä olemme saaneet uuden tulokkaan konsultointitiimiimme. Mikael Hirn tulee tukemaan jo nyt vahvaa kemikaaliasiantuntijatiimiämme monipuolisella kokemuksellaan.

Mikael Hirn aloitti Ecobiolla konsultoinnin tehtävissä

Mikael Hirn aloitti tällä viikolla Ecobiolla konsulttina. Mikael on kemikaaliasiantuntija ja hänen työtehtäviin kuuluu EU:n ja kansallisten kemikaalilakien velvoitteisiin liittyvät asiat. Näin Mikael kuvailee itseään ja odotuksiaan:

”Olen 2020 kesällä valmistunut toksikologi (FM) Itä-Suomen yliopiston kansainvälisestä koulutusohjelmasta. Tämän lisäksi minulla on myös farmaseutin tutkinto. Valmistumiseni jälkeen työskentelin Euroopan kemikaalivirastossa aineiden REACH-rekisteröinnin parissa, keräten kokemusta etenkin IUCLID-ohjelman ja REACH-IT-järjestelmän käytöstä.

Pyrin Ecobiolla konsulttina vahvistamaan yrityksen kemikaaliasiantuntemusta. Tietotekniikasta innostuvana henkilönä myös Ecobio Manager ja sen tuomat mahdollisuudet kiinnostavat minua erityisesti.”

Lämpimästi tervetuloa mukaan tiimiimme Mikael!

 

Ota yhteyttä

We help you balance business and nature