CSRD -direktiivi eli yritysten kestävyysraportointidirektiivi
CSRD -direktiivi eli Corporate Sustainability Reporting Directive tuli voimaan sovellettavaksi tammikuusta 2024 lähtien. CSRD:n tavoite on lisätä ja yhtenäistää yritysten vastuullisuus- ja kestävyysraportointia. Jatkossa yritysten tulee raportoida sosiaalisista ja ympäristötoimistaan sekä niiden vaikutuksista ihmisiin ja luontoon.
CSRD myötä yritysten arvioinnissa korostetaan jatkossa yhä enemmän vastuullisuutta ja kestävyyteen liittyviä toimenpiteitä perinteisen taloudellisen tiedon lisäksi. CSRD asettaa raportointivelvoitteiden lisäksi muitakin vaatimuksia yrityksille: niiden on suunniteltava esimerkiksi miten liiketoimintamallissa ja strategiassa huomioidaan ilmasto- ja muut kestävyysriskit sekä ilmastoneutraaliin talouteen siirtyminen.
Ketä CSRD koskee?
Corporate Sustainability Reporting Directive velvoitteiden soveltaminen tapahtuu vaiheittain:
- Tammikuusta 2024 lähtien pörssilistatut yritykset, joilla on yli 500 työntekijää (eli ne, jotka jo kuuluvat Non-Financial Reporting Directive -raportointivelvoitteen piiriin), ovat olleet velvollisia laatimaan kestävyysraportin ja julkaisemaan tietoja EU:n taksonomian mukaisesti.
EU:n Omnibus-aloite joka tavoittelee vastuullisuusraportoinnin yhdenmukaistamista EU:ssa ehdottaa, että direktiivin piiri rajattaisiin koskemaan vain nykyisiä raportointivelvollisia yrityksiä sekä suuria yrityksiä, joilla on yli 1000 työntekijää, ja joiden liikevaihto ylittää 50 miljoonaa euroa tai joiden tasearvo on yli 25 miljoonaa euroa. Aloitetta ei ole vielä hyväksytty.
- Raportointivaatimuksia on esitetty lykättäväksi kahdella vuodella niille yrityksille, jotka ovat jo raportointivelvollisia tilikausilta 2025 ja 2026.
CSRD ja ESRS-standardit raportoinnin apuna
CSRD-direktiivi velvoittaa yrityksiä raportoimaan kestävyyteen liittyvät tietonsa eurooppalaisten ESRS-standardien mukaisesti.
ESRS-raportointistandardit määrittelevät, mitä tietoja yritysten tulee esittää ympäristöön, sosiaalisiin näkökohtiin ja hallintotapaan (ESG) liittyen. Tavoitteena on varmistaa läpinäkyvyys ja vertailtavuus yritysten kestävyysraportoinnissa koko EU:n alueella.
Pk-yritysten kestävyysraportointia ohjaavat vapaaehtoiset VSME-raportointistandardit. VSME-standardit on suunniteltu erityisesti listaamattomien pk-yritysten käyttöön, jotka eivät kuulu suoraan CSRD:n piiriin mutta joutuvat usein raportoimaan suuremmille asiakasyrityksilleen toimitusketjuvastuiden vuoksi.
Näin valmistaudut CSRD-kestävyysraportointiin
CSRD:n mukaisen kestävyysraportoinnin vaatimukset ovat tällä hetkellä myllerryksessä. Tärkeintä onkin siis seurata uutisointia aiheen ympärillä ja varautua raportoitiin. Vastuullisuusraportointi on vahva työkalu liiketoiminnan kasvun ajamisessa, eikä sitä pidä pelätä! Kannustammekin yrityksiä tarttumaan rohkeasti haasteeseen ja raportoimaan, vaikka ette suoraan CSRD:n piiriin kuuluisikaan. On myös hyvä muistaa, että Omnibus-asetuksen ehdotukset eivät ole vielä lakiin hyväksyttyjä. Koska CSRD on jo otettu käyttöön EU-maissa, on nykyinen soveltamisala voimassa. Seuraamme Ecobiolla tilanteen kehitystä ja tiedotamme mahdollisista muutoksista raportoinnin aikatauluihin.

CSRD-raportoinnin vaatimukset
CSRD lisää vaatimuksia Non-Financial Reporting Directive (NFRD) -direktiivin päälle. NFRD:n mukaan suurten yritysten tulee raportoida seuraavista asioista:
- ympäristökysymykset
- sosiaaliset asiat ja työntekijöiden kohtelu
- ihmisoikeuksien kunnioittaminen
- korruption ja lahjonnan vastustaminen
- monimuotoisuus yrityksen hallituksessa (iän, sukupuolen, koulutuksen ja ammatillisen taustan näkökulmasta)
Yritysten kestävyysraportointidirektiivin mukaan yritysten tulee raportoida myös mm. seuraavista asioista:
- ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien vaikutuksien, riskien ja mahdollisuuksien hallinta
- ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien riskien ja mahdollisuuksien vaikutukset yrityksen strategiaan, liiketoimintaan ja taloudelliseen suunnitteluun
- prosessit ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistamiseen ja arviointiin
- mittarit ja tavoitteet, joita käytetään ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien riskien ja mahdollisuuksien arvioimiseen ja hallintaan
CSRD:n vaikutus liiketoimintastrategiaan
Kestävyys ja vastuulliset toimintatavat saavat tulevaisuudessa suuremman roolin yritysten arvioinnissa. Raportointivelvoitteiden lisäksi CSRD asettaa muitakin vaatimuksia yrityksille. Tulevaisuudessa yritysten tulee suunnitella, miten ne ottavat ilmasto- ja muut kestävyysriskit huomioon liiketoimintamallissaan ja strategiassaan sekä siirtymisessä ilmastoneutraaliin talouteen.
Yrityksen johdon ja hallituksen roolia on nyt vahvistettava kestävyystavoitteiden mukaisesti. Asiakkaiden ja sijoittajien kiinnostus vastuulliseen ja ympäristöystävälliseen liiketoimintaan on kasvanut. Tämä edistää rahoitusta, jota yritykset voivat saada kestäviin ja vastuullisiin hankkeisiin. Suuntaviivat ovat selvät myös niille, jotka eivät vielä ole voineet osallistua vastuullisen liiketoiminnan luomiseen. Yhteiset kestävän kehityksen säännöt nopeuttavat markkinoita ja luovat uusia kasvumahdollisuuksia yrityksille.
Suuret yritykset ovat jo velvollisia julkaisemaan vuosittain tietoja siitä, kuinka suuri osa niiden toiminnasta on linjassa EU-taksonomian ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kanssa. Ensimmäinen EU-taksonomian raportointi oli määrä tehdä alkuvuodesta 2023.
CSRD:n hyötyjä yrityksille
Corporate Sustainability Reporting Directive (CSRD) parantaa ja laajentaa aiempaa ei-taloudellista raportointia (NFRD) asettamalla yrityksille selkeämmät, tarkemmat ja vertailukelpoisemmat vaatimukset kestävyyteen liittyvien tietojen raportoinnista. Raportointivelvoitteet tukevat EU:n Green Deal -tavoitteita ja ilmastoneutraaliuden saavuttamista vuoteen 2050 mennessä.
Miten CSRD hyödyttää yrityksiä?
- Yhdenmukaistettu raportointi yritysten toiminnasta mahdollistaa vastuullisuusraporttien vertailun keskenään.
- CSRD:n mukainen avoimuus lisää sijoittajien ja rahoittajien luottamusta, mikä ohjaa investointeja kohti toimintaa ja yrityksiä, joilla on myönteinen tai neutraali vaikutus ympäristöön ja yhteiskuntaan.
- Raportointivaatimukset edellyttävät, että yritys ottaa ilmasto- ja muut kestävyysriskit osaksi strategista suunnittelua, päätöksentekoa ja riskienhallintaa.
- Ilmasto- ja ympäristöriskien tunnistaminen ja lieventäminen auttaa yrityksiä turvaamaan toimintaedellytyksensä tulevaisuudessa.
CSRD:n vaikutukset yritystoimintaan määräytyvät yrityksen koon, roolin toimitusketjuissa ja sääntelyn kehityksen mukaan. Paras lähtökohta juuri teidän yrityksellenne riippuu vastuullisuusraportoinnin nykytilasta sekä ymmärryksestä omista vaikutuksista toimintaympäristöön. Ota rohkeasti yhteyttä, jos kaipaat sparrausapua tilanteenne arviointiin tai vinkkejä sopivimman lähestymistavan valintaan.
Ota yhteyttä
We help you balance business and nature.