Uusi avoin tietokanta yritysten luontojalanjäljen laskentaan – Ecobio mukana kehitystyössä 

Ecobio, Jyväskylän yliopisto ja Avoimen tiedon keskus toteuttavat kansainvälisesti merkittävän hankkeen, jonka tavoitteena on saada yritysten luontojalanjälki näkyviin osaksi kirjanpitoa.

Tietokannan kehittämiseen osallistuu Ecobion johtava konsultti ja luonnon monimuotoisuustiimin vetäjä Tiina Paajanen

Tähän asti yritysten luontojalanjälkiä, eli liiketoiminnan määrällistä luontohaittaa, on selvitetty pääosin laadullisilla mittareilla, mutta kansainvälisesti vertailukelpoinen numeerinen data on puuttunut.

Nyt Suomeen syntyvän uuden tietokannan avulla yritykset voivat itse laskea liiketoimintansa luontojalanjäljen. Tietokanta toteutetaan avoimena ja saavutettavana kaikille käyttäjille.

Tieto kootaan koneluettavaksi, jotta yritykset voivat kytkeä sen suoraan kulutuskirjanpitoon ja tarkastella luontovaikutuksiaan yhdessä taloudellisten tietojen kanssa.

Tieto luontojalanjäljestä tukee yrityksiä ympäristövaikutusten pienentämisessä

Tieto toiminnan luontojalanjäljestä tarjoaa yrityksille mahdollisuuden ymmärtää, miten suuri vaikutus niiden toiminnalla on luontokatoon, ja etsiä keinoja vaikutuksen pienentämiseksi. Tietokannan avulla voidaan laskea yrityksen oman toiminnan ja arvoketjun luontojalanjälki ja verrata yritysten luontojalanjälkiä kansainvälisissä arvoketjuissa.

”Tietokanta on aluksi suunnattu asiantuntijoille, mutta tulevaisuudessa kehitämme tietokantaan yksinkertaisia työkaluja, kuten luontojalanjäljen laskurin, jota kuka tahansa voi käyttää”, sanoo hankkeen kehittäjä ja toinen johtaja, Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Sami El Geneidy.

Tietokannassa tulee olemaan luontohaittakertoimet kahdellesadalle yritysten käyttämälle kulutushyödykkeelle tai hyödykekategorialle. Näitä kertoimia käytetään arvioimaan, miten paljon tuotteiden ja hyödykkeiden käyttö ja kulutus keskimäärin vaikuttaa luontoon. Esimerkkejä hyödykkeistä ja kategorioista ovat it-laitteet, vehnä, naudanliha, tuulivoima ja finanssipalvelut.

Tavoitteena on, että yritykset voivat tulevaisuudessa tietokannan avulla tarkastella omaa ympäristövaikutustaan helposti kirjanpidon yhteydessä. 

”Kun syötät kirjanpitoon eurot, voit samalla nähdä, millaisia luontohaittoja kulutus aiheuttaa”, sanoo projektin toinen johtaja, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho.

Ecobio Oy kehittämässä ja rahoittamassa hanketta

Kestävän kehityksen asiantuntija- ja ohjelmistoyritys Ecobio Oy on mukana tietokannan suunnittelussa ja kehityksessä sekä rahoittaa hanketta 50 000 eurolla. Ecobio haluaa tietokannasta mahdollisimman helppokäyttöisen ja hyödyllisen yrityksille.

”Luontokato on jopa ilmastonmuutosta suurempi uhka, ja haluamme, että Suomi pysyy kansainvälisesti kärkijoukoissa luontokadon torjunnassa. Olemme iloisia, että voimme olla mukana tuomassa asiakasyritysten näkökulmaa ja jakamassa oppeja yrityksille niin Suomessa kuin globaalisti”, sanoo Ecobion johtava konsultti Tiina Paajanen.

Professori Kotiaho pitää projektia merkittävänä askeleena kohti yritysten ympäristövaikutusten parempaa näkyväksi tekemistä.

”On hienoa, että konsulttiyritykset ovat mukana tekemässä luontojalanjäljen laskennasta valtavirtaa. Erinomaista, että tahot, jotka oikeasti tekevät näitä laskelmia yrityksille, auttavat myös menetelmien kehittämisessä. Tämä globaalisti hyödynnettävissä oleva tietokanta tulee mahdollistamaan merkittävästi kestävän liiketoiminnan kehittymistä”, Kotiaho sanoo.

Lisätietoja

Tiina Paajanen  

johtava konsultti, luonnon monimuotoisuustiimin vetäjä, Ecobio Oy  

040 756 7522