Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) tehdään, jos hankkeella on merkittäviä ympäristövaikutuksia. YVA-menettelyn tavoitteena on vähentää tai kokonaan poistaa hankkeen negatiiviset ympäristövaikutukset.  

YVA on tarkoitus tehdä varhaisessa vaiheessa hanketta, jotta hankkeen toteuttamiselle on vielä vaihtoehtoja, joista voidaan toteuttaa se, joka vähiten aiheuttaa haitallisia ympäristövaikutuksia. 

Milloin pitää tehdä ympäristövaikutusten arviointi? 

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) tarpeellisuudesta säädetään YVA-laissa. Suuremmissa hankkeissa, kuten sellutehtaat ja tuulivoimapuistot, YVA on välttämätön tehdä. Pienemmissä hankkeissa, kuten hankkeiden muutokset, ELY-keskus arvioi YVA:n tarpeen erikseen. Hankkeen muutos voi olla esimerkiksi laitoksen kapasiteetin kasvattaminen.  

YVA tehdään varhaisessa vaiheessa hanketta, jotta sen tulokset voivat vaikuttaa hankkeen suunnitteluun. Hankkeen mahdollisia toteutusvaihtoehtoja vertaillaan toisiinsa, jotta niiden vaikutusten erot saadaan selville. YVA:n jälkeen lupaviranomaiset ja hankkeesta vastaava ovat tietoisia hankkeen haitallisista ympäristövaikutuksista ja keinoista lieventää niitä.  

YVA-hankkeet

YVA-hankkeita voivat olla muun muassa tuulivoimapuistot, kaivokset ja jätteenkäsittelylaitokset, sekä olemassa olevien laitosten laajennukset.   

Huolellinen YVA-menettely estää yllätyksiä ja vähentää epävarmuutta hankkeen toteutuksessa. YVA:ssa vertaillaan aina hankkeen toteutusvaihtoehtoja sekä myös sitä vaihtoehtoa, ettei hanketta toteuteta lainkaan. Lopulta valitaan kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto toteutettavaksi. Jos sijainnin tai esim. tuotantokapasiteetin osalta hankkeella ei ole vaihtoehtoja, vertailu tehdään hankkeen toteuttamisen ja toteuttamatta jättämisen välillä.   

Taho, joka vastaa hankkeesta, on vastuussa YVA:sta koituvista kustannuksista. YVA-menettelyn kustannuksia ovat asiantuntijatyö  kuten luontoselvitykset, hanke- ja nykytilakuvaukset ja arviointityö erilaisine mallinnuksineen, YVA.n vuorovaikutukseen kuuluva viestintä ja yhteydenpito sidosryhmiin sekä virallisen kuulemisen kustannukset ja viranomaismaksut (arviointiohjelmasta ja päätelmästä säädetyt maksut). 

YVA-menettely

YVA-menettely koostuu YVA-ohjelmasta, jossa esitellään hanke, sen vaihtoehdot ja arviointimenetelmät, sekä YVA-selostuksesta, jossa esitetään arviot hankkeen vaikutuksista ympäristöön, ilmastoon, asumiseen, ihmisten terveyteen ja muihin merkittäviin vaikutusluokkiin.

YVA-menettely käynnistyy virallisesti, kun hankkeesta vastaava taho lähettää ympäristövaikutusten arviointiohjelman ELY-keskukselle tai työ- ja elinkeinoministeriölle ydinvoimaan liittyvissä hankkeissa.

ELY-keskus on vastuussa tiedottamisesta hankkeen vaikutusalueella ja kokoaa mm. alueen asukkaiden, järjestöjen ja viranomaisten mielipiteet ja lausunnot, joiden pohjalta laatii lausunnon YVA:n arviointiohjelmasta ja selostuksesta.

YVA-menettelyn aikana kerätään tietoa, joka tukee hankkeen suunnittelua ja tuloksena tulee olla selkeä kuva hankkeen ympäristövaikutuksista ja ymmärrys keinoista joilla vähentää ja/tai estää haitalliset ympäristövaikutukset.

YVA-ohjelma on suunnitelma, jossa avataan, miten ympäristövaikutusten arviointi tehdään. Ohjelmassa tulee kuvata hanke, hankkeen vaihtoehdot, selvitettävät vaikutukset ja kertoa miten hankkeesta tiedotetaan ja osallistetaan vaikutusalueen asukkaat, yritykset ja järjestöt.

YVA-selostus on vaikutusarviointien tulos, joka koostuu hankkeen ympäristövaikutuksista, hankkeen vaihtoehdoista ja keinoista vähentää tai jopa poistaa hankkeen haittavaikutuksia.

Mitä selvityksiä ympäristövaikutusten arviointi (YVA-menettely) vaatii?

YVA:ssa osallistetaan lähialueen asukkaita ja muita sidosryhmiä esimerkiksi asukastapaamisten tai -kyselyiden kautta. Menettelyyn kuuluu kaksi yleisötilaisuutta, jossa hanketta ja sen todennäköisiä ympäristövaikutuksia esitellään yleisölle. Merkittävimmissä hankkeissa hankkeelle voidaan perustaa ohjausryhmä sekä tarvittaessa esim. asukas- ja ympäristöyhdistyksistä koostuva seurantaryhmä, jotka pystyvät vaikuttamaan YVA-menettelyssä hankkeen suunnitteluun.   

YVA-menettelyn avulla löytyy usein myös keinoja pienentää hankkeen ympäristövaikutuksia. Ecobion asiantuntijat varmistavat, että hankkeen ympäristövaikutusten arviointi sujuu mutkattomasti ja viranomaisten vaatimukset täyttäen. Tunnemme Ecobiolla viranomaisten toimintatavat hyvin, joten vuoropuhelu on helppoa ja turhilta selvityksiltä ja tutkimuksilta vältytään.   

YVA-laki

YVA-ohjelman ja -selostuksen sisällöstä säädetään YVA-asetuksessa (277/2017). 

Ympäristövaikutusten arviointimenettely-laissa (252/2017) säädetään, milloin hankkeeseen sovelletaan YVA-menettelyä. ELY-keskus voi edellyttää YVA-menettelyä myös yksittäistapauksissa erillisellä päätöksellä. YVA:n tarpeen arvio kannattaa isompien hankkeiden kohdalla aina tehdä ennen ympäristölupahakemusta, jotta YVA:n tarve on tiedossa.   

YVA ei ole lupamenettely, eikä YVA:sta voi valittaa. 

Ympäristölupa

Ympäristölupa pitää hakea toiminnalle, josta voi koitua haittaa ympäristölle. Metalli-, metsä-,kemian- ja kierrätysteollisuus ovat aloja, joiden hankkeen tarvitsevat lähes aina ympäristöluvan. Ympäristölupa määrittelee mm. toiminnan laajuutta, päästöjä ja päästöjen vähentämistä.  

Voit lukea lisää ympäristölupa-asioista täältä.

Ecobio auttaa YVA-hankkeissa! 

Ecobiolle myönnettiin Hyvä YVA -palkinto vuonna 2020 Koverharin sataman YVA-menettelystä. Palkinto myönnetään vuosittain parhaiten toteutetulle YVA-menettelylle. Tarkempi esittely hankkeesta täällä.  

Ota yhteyttä

We help you balance business and nature.