Kuinka loikkaamme tulevaisuuteen? – Professori Markku Wilenius painottaa innovatiivisuuden merkitystä
Loikka kestävämpään tulevaisuuteen – Markku Wilenius Ecobion Kestävyyssiirtymän supervoimat: tekoäly, yhteistyö ja lainsäädäntö- seminaarissa
Turun Yliopiston tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wilenius nousi lavalle Ecobion Kestävyyssiirtymän supervoimat: tekoäly, yhteistyö ja lainsäädäntö – seminaarissa Kiasmassa 16.5.2024. Puheenvuorossaan Wilenius käsitteli kestävyyden historiaa ja avasi mahdollisia tulevaisuuskuvia.
Wilenius avasi puheenvuoronsa onnittelemalla Ecobioa 35 vuoden taipaleesta. Yrityksen perustamisvuosi oli käännekohta, hän totesi.
– 89 oli jännittävä vuosi. Se oli aikaa, jolloin maailma muuttui ja muurit hävisivät. On vaikea kuvitella, millainen maailma silloin oli. Kestävyys oli eri tavoin läsnä ja siihen oli vielä pitkä matka, että se näkyisi yritysten päivittäisessä arjessa, strategioissa tai käytänteissä.
Kestävyyden merkitys on vihdoin alettu sisäistää
Wilenius painotti kestävyyden murrosta ja tarvetta siirtyä mineraaleista orgaanisten materiaalien kulutukseen, aivan kuten Ecobion nimikin itsessään kertoo.
– On merkittävää, että kestävyydestä ei ole ainoastaan tullut mainstreamia, vaan siihen liittyvät mahdollisuudet ovat alkaneet uudella tavalla aueta.
Seminaarisalissa supinaa aiheutti Wileniuksen esittämä prosenttiluku, 7,2 prosenttia. Kyseessä oli maailman kierrätysprosentti. Tämän professori totesi olevan tyrmistyttävän vähäinen.
– Suunta on oikea, mutta jos luku ei tule kasvamaan olemme pulassa.
Muita Wileniuksen esitykseensä valitsemia indikaattoreita kestävyydestä ja maailman hyvinvoinnista olivat tällä kertaa maaperän laatu sekä ilmakehän hiilidioksidipitoisuus. Humuskerroksen häviämisen estämisen hän totesi onneksi loikanneen askeleita eteenpäin.
– Pelkkien päästöjen leikkaaminen ei auta, sillä tämä on seurausten hoitamista. Pitää pureutua juurisyihin. On lähdettävä liikkeelle ajatuksesta, että tehdään parempaa maaperää ja tuotetaan parempaa ruokaa.
Miten tästä kaikesta selvitään? Miten loikkaamme tulevaisuuteen, joka on nykykehitystä parempi ja merkittävämpi? Wilenius kehotti jälleen kerran sisäistämään ongelmien taustan.
– Ilmaston järkkyminen havaitaan empiirisesti maailmanlaajuisesti. Juurisyyt ovat pitkällä, aina toisen maailmansodan jälkeisessä globalisaatiossa ja valtavassa kasvussa. Tästä saatiin paljon hyvää mannaa, mutta se myös aiheutti ne haasteet, joiden kanssa painimme.
Luovuutta ja inspiraatiota ei pidä aliarvioida
Hokkuspokkuskonsteja ei professorin mukaan ole saatavilla. Sen sijaan hän kehottaa monipuoliseen innovointiin, ideointiin ja luovuuden käyttämiseen.
– Viime kädessä ihmisiä innostaa uuden luominen. Jos teille tehtäisiin kysely, että mitä haluatte tehdä, veikkaisin vastauksen olevan seuraava: Haluatte kehittää luovuuttanne, oppia uusia asioita sekä vaikuttaa positiivisesti ympäristöönne. Tämä on ihmisen perusominaisuus.
Ajatusmallin muutos on kriittisessä asemassa kestävän tulevaisuuden varmistamisessa. Tällä hetkellä kehityksemme perustuu tuotantoon, joka ei nykyisellään täytä kestävyyden vaatimuksia.
– Olemme siis eläneet markkinoilla, joilla arvostetaan välitöntä hyötyä. Tässä ystävämme planeetta on jäänyt vähemmälle.
Lue lisää: Vihreä siirtymä on välttämättömyys
Entä miten muutosta saadaan käytännössä aikaan?
Wilenius luetteli ratkaisuiksi muun muassa verotuksen ja lainsäädännön, sekä tuotekehityksen. Hän esitteli seminaarille graafin vihreiden patenttien hakijamääristä.
– Kehitys, tosin ei megaloikka, on lähtenyt liikkeelle vuosituhannen alkupuolella ja sillä tiellä ollaan. Suurempi osa patenttihakemuksista, jotka liittyvät vihreisiin patentteihin ovat saaneet vihreää valoa.
Valtaosa uusista innovaatioista vaikuttaa tapahtuneen liikenteen ja infran puolella. Wilenius ennustaa, että kehitys eri sektoreilla tulee tulevaisuudessa tasaantumaan. Trendi kestävyyskysymyksistä näkyy hänen mukaansa myös väitöskirjojen aiheissa. Professori toivookin, että pian niin sanottu kriittinen raja kestävyysinvestoinneissa ylittyy ja panostus tutkimukseen alkaa toden teolla. Vielä tätä vaihetta ei olla saavutettu.
Lisäksi Wilenius painotti johdonmukaista tarkastelutapaa kestävyystoimiin, eritoten päätöksentekijöiden näkökulmasta.
– Innovaatioiden kerrannaisvaikutuksia tulee ymmärtää. Jos ei muista, niin itsekkäistä syistä. On selvää, että ne ovat avain menestykseen.
Professori Wilenius tiivisti puheenvuoronsa varoitukseen: Ainoa asia jota tulee välttää, on se, ettei olla pihalla kun jotain suurta on tapahtumassa.
– Tarvitsemme rohkeutta ja eteenpäin katsomisen kulttuuria. Ei tehdä silloin kun muut tekevät, vaan nyt.
Kuluvana vuonna 2024 Ecobio juhlistaa 35 vuoden mittaista taivaltaan kestävän kehityksen uranuurtajana. Osana juhlavuotta järjestimme Kestävyyssiirtymän supervoimat: tekoäly, yhteistyö ja lainsäädäntö -seminaarin. Seminaarissa ääneen pääsivät europarlamentaarikko Henna Virkkunen, Ecobion perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Sanna Perkiö, Keskon vastuullisuusjohtaja Riikka Joukio sekä Turun Yliopiston tulevaisuudentutkimuksen professori, Markku Wilenius.
Haluamme jakaa kanssanne nämä inspiroivat puheenvuorot artikkelisarjan muodossa.
Lue myös:
Kestävyysraportointi digimuotoon! – Sanna Perkiö
Kestävyyssiirtymä läpi arvoketjun – Riikka Joukio
Huima määrä ympäristölakeja– Henna Virkkunen
Ota yhteyttä
We help you balance business and nature